maanantai 5. tammikuuta 2015

Lattiavaluhommaa

Aamusta saatiinkin herätä ajoissa kun betoniauto oli tulossa yhdeksältä. Aina kun kello on soimassa ajoissa, pikkumies nukkuisi pidempäänkin. Saatiin siis nukkua ihan kellon soimiseen asti. Puoli yhdeksältä betonifirmasta vielä soitettiin ja tarkistettiin aikataulu ja että ylipäätään meillä edelleen oli betonitarvetta. Täsmällisesti toimi toimitus, kello oli kahta minuuttia yli yhdeksän kun betoniauto kaartoi pihalle. Hienot on laitteet, auton ei tarvinnut edes ajaa ikkunan viereen, vaan letkut saatiin ylettymään monen metrin päästä. Olimme tilanneet betonia 2,5 kuutiota ja tasan sen verran sitä meni. Naureskeltiin, että kylläpä oltiin tarkkoja oltu laskelmissamme. No, eipähän tarvinnut maksaa jätemaksua ylimääräisten osalta.

Kun betoni oli lattioissa, kaverimme hoiti tasoituksen ja kaadot. Missään vaiheessa ei tullut mitään ongelmia. Eilen kun pojat laittoivat lattialämmityspiuhoja, nippusiteet loppuivat kesken. Ei osattu edes ajatella kuinka paljon nippusiteitä piuhojen laittamiseen tarvitaan. Tommi ajeli lähikauppaan ja sieltä löytyi vain yksi avattu pussi, lopulta kun ajeli sitten kaupungille asti, löytyi Tokmannista useampi pussi ja piuhat saatiin betoniverkkoon kiinni.

Nyt on siis pitkä odotus edessä, jostain luin, että keskimäärin valu kuivuu viikon jokaista senttiä kohti. Meillä betonia on 10 cm:n verran eli n. 2,5 kuukautta menee. Huhtikuun lopussa voisi kuvitella pääsevänsä ehkä sisäkylpyhuoneeseen suihkuun ja omaan saunaan saunomaan.

Keittiöstä kuuluu parhaillaankin naputus. Tommi meni jatkamaan seinälevyjen laittoa sinne, tavoitteena saada yksi seinä levytettyä. Sen jälkeen on jäljellä enää 1,5 seinää. Valitettavasti vaan jokaiseen levyyn lähestulkoon tulee sähkörasioiden tai -johtojen reikiä laitettavaksi ja se hidastaa työtä. Perjantaina tai maanantaina saadaan tilaamamme lattioiden muovimatot, mutta epäilen ettei niitä päästä vielä viikonloppuna keittiöön asentamaan. Seinät on hyvä pakkeloida, hioa ja maalata ennen kuin muovimatto asennetaan, eikä todennäköisesti ehditä niin paljon tehdä vielä ennen viikonloppua. Pakkelit ja maalit vaativat kuitenkin kuivumisajankin. Mattoja voisi päästä asentamaan ensi viikon puolivälissä, ja keittiökaappien asennuksen aikaisin todennäköinen ajankohta on mielestäni vasta ensi viikon lauantaina tai sunnuntaina, sekin voi olla pikkuisen ylipositiivinen arvio.

Enää ei pääse tästä ovesta keittiöön, toisella
puolella on jo seinä...

Keittiökalusteet odottavat olohuoneen nurkassa
keittiön valmistumista


Kylpyhuoneen ja saunan lattioissa on nyt lattia-
lämmityspiuhat paikoillaan
  
Kodinhoitohuonekin on valmis lattiavalua varten.

Betoniauto valmiina...

Siinä sitä nyt on, vähän vaatii vielä tasotusta.

Homma kesken vielä

Nyt on sileää, kun kestää kävelyä on vuorossa
vielä hionta. Kodinhoitohuone .ja kylpyhuone

Saunan puolikin siloinen...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti