maanantai 1. helmikuuta 2016

Toinen blogi avattu

Olen startannut nyt toisen blogini, jonka nimi on Puolitoista hehtaaria unelmia. Tämä uusi blogi pyörii pitkälti omavaraisuuden ja siihen liittyvien projektien ympärillä. Siellä tehdään myös ruokaa ja tuunataan. Uusi blogi on yksi keväällä julkaistavan omavaraisuus.org-sivuston blogeista. Kirjoittelen myös sivuston omaan blogiin kiertävänä kirjoittajana.

Jatkan edelleen tätäkin blogia, pääsääntöisesti kirjoitan täällä remonttiprojektistamme, toisessa blogissa remonttipuoli jää vähemmälle, mutta puutarhaan liittyviä juttuja tulee sinne enemmän. Puolitoista hehtaaria unelmia -blogi kertoo siis niistä aiheista, jotka liittyvät enemmän omavaraisuuteen tai maapalloa ja terveyttä säästävään elämään. Siellä on tarkoitus jakaa erilaisia hyötykasvien kasvatuskokemuksia, luonnonyrttioppia, kokkailu- ja leivonta kokeiluja jne. Kerron myös kierrätyksestä sekä esittelen tuunausprojektejani. Muusta toiminnasta kuten matkoista, kerron molemmissa blogeissa riippuen vähän jutun näkökulmasta. Voi olla, että jossain vaiheessa blogit yhdistyvät, mutta sellaista ei juuri nyt ole näköpiirissä.

Tervetuloa lukemaan myös toista blogia!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti