torstai 21. tammikuuta 2016

Maalausta ja hankintoja

Jonkin verran olen loppu- ja alkuvuonna tehnyt pientä pintaviilausta ja muita pikkuprojekteja. Aloittelin muun muassa sisäovien maalausta. Katsotaan miten ovien maalipinta kestää, sillä pohjaksi tein vain kevyen hionnan hiomapaperilla. En käyttänyt erikseen pohjamaalia, vaan maalasin suoraan kalustemaalilla. Jos pinta ei kestä tällä käsittelyllä, täytynee miettiä sitten uudelleen. Koska ovien uusi väri on valkoinen, tarvitaan useampi kerros, että riittävän peittävä pinta tulee. Kolmella kerroksella ajattelin kuitenkin pärjätä.

Tässä ovet saaneet vasta kaksi kerrosta päälle,
kahvat laittamatta paikalleen ja listatkin on
tarkoitus oven ympärille laittaa.
Maalasin myös remontin ajaksi tarkoitetun väliaikaisruokapöydän. Uskon, että tämä pöytä on meillä vielä jonkin aikaa käytössä ja itseäni on häirinnyt mäntyinen pöytä. Saimme pöydän reipas vuosi sitten lahjoituksena sukulaiselta ja ajatus oli käyttää pöytää siihen asti kunnes saamme tehtyä lankkupöydän, johon lankut on jo hankittu. Lankkupöytää ei kuitenkaan ole järkevää tehdä ennen kuin lattiaremppa on tehty, sillä pöytä tulee olemaan hyvin raskas ja iso.

Maalattu pirttipöytä ja lasilevy asennettuna, toimii!
Tuoleista puuttuu vielä uusi verhoilu, jonka teen itse.
Otimme pirttipöydän ympäriltä penkit pois ja korvasimme ne aiemmin ostamillamme vanhoilla koulun juhlasalin tuoleilla. Tuolit on tarkoitus verhoilla uudelleen ja käyttää niitä myös sitten sen lankkupöydän kanssa. Verhoilukangas on ollut tilauksessa ja ajattelin hakea sen tänään kangaskaupasta.

Koska kevyesti hiottu ja kalustemaalattu pirttipöytä ei ole mikään lapsiystävällinen, hankimme pöydän päälle myös lasiliikkeestä lasin. Lapsi sotkee ruokaa pöydän pintaan ja jos ruoka vähänkin ehtii kuivahtaa, sen hinkkaaminen saattaa pahimmillaan irrottaa maalipintaa. Lasi on helppo puhdistaa ja on muutenkin käytännöllinen. Lasi pysyy hienosti pöydän päällä ilman, että sitä kiinnittää millään. Olen tyytyväinen tuunattuun lopputulokseen. Lasi maksoi 80 € ja maali tietenkin myös jotain, mutta maalipurkista on käytetty myös muihin kohteisiin.

Samalla kun innostuin pöydän maalauksesta, maalasin myös olohuoneen pöydän jalat valkoiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti