Näytetään tekstit, joissa on tunniste herkkutatti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste herkkutatti. Näytä kaikki tekstit

torstai 4. syyskuuta 2014

Kotipuuhastelua

Nyt kun Tommi on joutunut pitämään kipeää kättänsä levossa (ilmeisesti kovan piikkausurakan vuoksi kipeytyi), olemme touhunneet kaikenlaista muuta pientä. Takapihalta kaadettiin kaverin avustuksella kaksi pihlajaa. Koska pihlajat olivat huonon kuntonsa ja ikävän sijaintinsa takia saaneet kaatotuomion, kannatti ne kaataa nyt kun niissä oli marjat punaisena. Kätevästi saa marjoja poimittua kun ovat maan tasossa.


Siinä ne nyt ovat kasassa.

Tumma osa tuossa on aivan pehmeä, olisikohan
tämä seuraavassa myrskyssä kaatunut päälle?

Marjasatoa, osa jää kyllä keräämättä, on niin paljon.

Käytiin pari päivää sitten illalla pikkuisen kävelyllä, ihan tuossa takametsässä. Ajateltiin katsoa löytyykö sieniä. Eipä kanttarelleja löytynyt kuin ehkä 3 desiä, käyttökelpoisia herkkutatteja löytyi joitain. Myös punikkitatteja oli, mutta niin vähän, että jätin metsään. Herkkutatit laitoin kuivuriin kun siellä oli jo ennestäänkin yksi satsi kuivumassa. Tattia on nyt pakasteessa kivasti ja kuivattunakin pari litraa. Koitin kuivurilla myös banaanin kuivamista, tuli aika herkkuja. Omenaakin olen ajatellut kokeilla kuivata, pikkumiestä varten mukavaa hampaidenharjoitusherkkua.

Kaunis asetelma luonnosta... harmi vaan, että oli jo hämärä ja
kännykkäkameran kuva ei ole mitä paras laadultaan.

Polku kuin sadusta, pihlajanmarjaportti


Osa kuivatuista tateista, menevät suljettuun purkkiin ja
odottelemaan talvea ja mahdollisia sienikavereita.

Banaanin kuivauskoe. Hyviä ovat.

Löysin face-kirpparilta tosi makean tuolin. Paikka sille keksittiin heti, joten käytiin hakemassa se. Tuoli tulee pukeutumishuoneeseen, tai paikkansa se sieltä jo löysikin, piti viedä heti turvaan ennen kuin kissa päättää kokeilla kynsien raapimispuuksi. Tein kirpparilta myös toisen löydön, ihana ja persoonallisen pikkulipaston. Ajattelin sitä ensin vessaan, mutta on ilmeisesti 10 cm liian suuri. Haen sen kotiin viikonloppuna, muutama paikkaidea sille on.

Vanha, hyväkuntoinen tuoli. On jälkeenpäin
entisöity kankaisten osioiden osalta, mutta
hyvää työtä on tehty. Hintaa tuolille tuli 25 €.

Eilen käytiin Tommin työkaverin luona poimimassa omenia, puita ja lajikkeita oli paljon. Oksat olivat osittain aivan vääränään omenista. Poimittiin yksi iso korillinen ja kolme muovikassillista, lisääkin kuulemma voidaan hakea jos tarvitaan. No, katsotaan nämä ensin ja mietitään sitten tarvitaanko lisää. Ajattelin keittää mehua, tehdä hilloa ja marmeladia sekä kuivata siivuina. Löysin face-ryhmästä ohjeen helppoon, uunissa tehtävään hilloon. Sitä pitää ainakin kokeilla. Voi olla, että teen yhden satsin myös perinteisemmällä tavalla. Olemme jättämässä talolla nyt olevan, ison jääkaapin, autotalliin säilöntäkäyttöön. Sinne mahtuu kätevästi kaikenlaista ei-pakastettavaa eli hilloja, marmeladeja ja mehuja, myöhemmin myös muita säilykkeitä. 

Nämä olivat todella herkullisia sellaisenaankin.

Hillo-omeniksi poimittuja.

Tämä päivä on mennyt mukavasti pojan kanssa touhuten, nyt murunen on päikkäreillä. Pikkumies keksi tänään miten kivaa on painella käytävää pitkin kävelykärryllä, nauratti se päättäväisyys millä poika eteni. Matotkaan eivät menoa haitanneet, takaisintulomatkaksi helpotin urakkaa hieman ja siirsin matot sivuun. Viikonloppuna on suunnitelmissa omenarumbaa, takanhakureissu, sieniretki jos ilmat antaa periksi, remonttitavaranhakureissu sukulaisilta sekä kylppärin piikkausta. Katsotaan keksitäänkö jotain muutakin tai ehditäänkö näitäkään. Huomenna haen Salosta vielä kasan omenia, joiden noudosta olin sopinut jo ennen eilistä omenanhakureissua, lisäksi haen face-kirpparilta lahjoituksena saamiani peilejä, joiden käyttöön minulla on muutama hauska idea.





















sunnuntai 31. elokuuta 2014

Tiedusteluretki rautakauppaan ja takka

Teimme eilen retken Raision Bauhausiin. Olin netistä käynyt hakemassa eri materiaalien hintoja parin rautakaupan nettisivuilta ja halusimme käydä Bauhausissa vertailemassa hintoja. Tässä vaiheessa emme ole pyytäneet rautakaupoista tarjouksia, sillä tavoin hinnat varmasti pikkuisen tippuvat. Mutta halusimme tehdä vähän vertailua itse löytämiimme hintoihin. Bauhausissa kuluikin aikaa kun kävimme systemaattisesti läpi kaikki materiaalit joita olemme muualta katselleet. Netistä löytämien hintojen mukaan tehty kustannusarvio tipahti tämän reissun jälkeen parilla tuhannella eurolla eli melkoisesti oli hintaeroa. Toki Bauhausissa oli parhaillaan jonkin sortin alennusmyyntiä ja normirautakaupat tiputtavat usein hintaa kun pyytää tarjousta, mutta eroja oli kuitenkin huomattavasti.

Perusmateriaalien lisäksi fiilistelimme mm. lasten ulkoleikkirakennelmia ja lamppuja. Olen tykännyt Bauhausin valaisimista pitkään, tosin ei ihan edullisimmasta päästä ole ne lamput. Laitanpa teille vähän fiilistelykuvia sekä muutamia kuvia, jotka edustavat sellaisia tuotteita minkä tyyppistä on ajateltu myös meidän taloontai mitä kivaa löydettiin reissulta.


Lasten leikkialueen monitoimirakennelmat olivat hauskoja.
Laadusta en tiedä, mutta hinta oli kohtuullinen.

Tämä lasten rakennelma oli mieluisin valikoimassa, kiipeilyä,
liukumista, keinumista jne. 

Tämä leikkimökki näytti tavallaan karulta,
mutta tykkään ideasta, että mökki on
 pikkuisen korkeammalla.

Perusleikkimökki

Ulkotiloista sisätiloihin...

Haaveilen tuollaisesta isosta sadesuihkusta. Kaikista upein
olisi sellainen kattoon asennettava, mutta meille tulee todennäköisesti
joku tällainen irtojuttu, ja ehkä tällainen edullisempi versio.

Tuo korkeampi kaappi tulee todennäköisesti
meillä vessaan, jokatapauksessa etsinnässä
korkeakiiltoinen, ei liian suuri kaappi.

Tämä peili on aika kiva, sopisi pukeutumishuoneen
rekvisiittaan, mutta meillä sinne soveltuu parhaiten
seinään kiinnitettävä yksilö. 

Kiukaan taakse voisi ajatella jotain tämän
tyyppistä pintaa.

Tästä saunan ovesta tykättiin, jotain tämän
tyyppistä varmaankin valitaan. Eikä ollut paha
hintakaan tässä, tosin ei kait normihinta tämä.

Vessaan tule mustat kalusteet, myös musta
wc-pönttö. Montaa mallia ei ole markkinoilla,
Rautiassa satasen kalliimpi yksi malli ja täällä tämä.

Kylpyhuonepäädyn toiseen vessaan tulee
valkoinen pönttö. Tämä oli todella edullinen malli,
ja mallikin oli ihan kiva.

Tämäkin malli oli ihan ok, peruspönttö
Kiuasmietintää..

Tämän kiukaan haluaisin, Harvia Legend. Hinta
on vain melko kova. Täytyy kyttäillä tarjouksia,
vaikka tarjouksessakin aika kallis. Kuva on Harvian
nettisivulta lainattu.

Tämä on vähän edullisempi versio Bauhausin
tarjonnasta. Irrallaan kun sen näki, fiilis oli että
ihan ok kiuas. Mutta nyt kun näin taas tuon Harvian,
niin äh, on se kyllä kaunis.
Valaisimia...

Vaikka tykkään pelkistetystä ja yksinkertaisesta,
tykkään ulkovalaisimissa näistä lampuista, jotka
näyttävät Keski-Euroopan jonkin kaupungin katu-
kuvasta lainatulta. Puuttuu enää puistonpenkki.

Tämä lamppu näyttäisi hienolta jossain
huoneen kulmassa. Ei sovellu kylläkään meidän
tulevaan valaistukseen.

Näistä teollisuusvalaisintyyppisistä tykkään.
Yksi sen tyyppinen Ikea-valaisin on ja se saa
paikkansa tuulikaapista kunhan remontti on valmis.

Tämä oli hauska. Jos tarvitsee matalaa valaisinta, tällainen on
hyvä vaihtoehto plafondin tilalle.

Ruokapöydän päälle etsimme valaisinta ja tämä
oli yksi siihen soveltuva malli. Ei kuitenkaan
tule päätymään meille tämä.

Tästä lampusta tykkäsin, metallia ja lasia, eri
tasossa olevia osia. Mietin vakavissani tämän
tyyppistä lamppua ruokapöydän päälle, vaikka
ajatuksena on ollut hankkia riippuvat valaisimet.
Muuta nähtyä...

Terassikalusteista tykkäsin tästä. Ei se peruskantikas malli, vaan
vähän muotoa. Lisäksi sivupöydät ovat myös säilytystilaa.

Tämän tyyppistä laminaattia olemme suunnitelleet
takkahuonetilaan. Olen tilannut näytepalat eräästä
verkkokaupasta, kerron lisää kun ne tulevat.

Mukava reissu ja paljon nähtiin. En muista olenko aiemmin kiertänyt Bauhausia niin tehokkaasti, käytiin läpi myös rakennuslevyt, saunapuoli, villat, kattolevyt jne.

Takaisintulomatkalla pysähdyimme Paimiossa, josta ostin eräältä naiselta herkkutatteja 4 kiloa. Osa menee kuivaukseen ja osan pakastan. Aiotaan kyllä mennä itsekin sienimetsään, mutta lähinnä kanttarellit mielessä. Nyt on kuitenkin varmistettu, että jotain sieniä saadaan talvella kuitenkin. Kävimme myös katsastamassa yhden käytetyn, purettuna myytävän takan. Saisimme sen edullisesti ja se sopisi takkahuoneeseen koonsa puolesta hyvin. Kaveri katsoi saamamme purkukuvat ja totesi, että se kannattaa ostaa jos kriittiset osat ovat ehjiä. Pojat hakevat takan meille ensi viikonloppuna, toki tarkastavat vielä että kaikki osat ovat kunnossa niinkuin pitäisi. 

Helppoa sienisaalista, kuivuri huutaa ja pakkasessa jo osa.

Tämän näköinen takka olisi tulossa jos kaikki menee hyvin.