perjantai 12. kesäkuuta 2015

Hiljaiseloa ja kylppärin seiniä

Nyt ei ole hetkeen edistynyt oikein mikään sisätiloissa. Ollaan tehty pihalla hommia ja hoidettu istutettuja kasveja. Perunan varret pilkottavat mullasta ja sipuleissa on jo kivat varret, salaatti on kivasti myös pinnassa. Lähiaikoina on tullut pihalle vielä pari pientä kirsikkapuuta, yksi viiniköynnös, kukkia ja tomaatteja.

Rautakaupasta saimme vihdoin kylpyhuoneen seinälevyt, kuukauden myöhässä. Kylpyhuoneeseen pitää tehdä lattian ja seinän saumakohtaan vielä vähän hommia ennen kuin levyjä voi laittaa paikalleen. Lisäksi rimoitus puuttuu. Uskoisin, että pääsemme kunnolla eteenpäin kylpyhuoneen kanssa kunhan lomat alkavat.

Viikonloppuna vietämme ystävien kanssa olympialaisia täällä meillä. Tarkoitus on kisailla erilaisissa lajeissa, humoristisissa ja myös taitoa vaativissa. Olemme suunnitelleet lajit niin, että erilaisella osaamisella pärjää. Tommi ei tiedä lajeista riittävästi jotta olisi voinut harjoitella tai saanut etua, joten hän voi kisata muiden kanssa tasa-arvoisesti. Itse olen tuomarina ja kisojen vetäjänä.

Päiviä lasken lomaan, sillä töissäkin alkaa olla melkoisen kiire tällä hetkellä. Juhannuksen jälkeen enää yksi viikko ja sitten minä ja pikkumies jäädään kesälaitumille.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti