Sain Tommilta lahjaksi Polarin Loop 2 -aktiivisuusrannekkeen. Olin sellaisen hankintaa ääneen pohtinut, sillä kännykässäni valmiina oleva askeliin perustuva versio ei oikein toimi. Mielestäni aktiivisuusranneke on hyvä kannustin, se analysoi liikkeen perusteella mikä aktiivisuustaso ihmisellä milloinkin on, kertoo käyttäjän omiin tietoihin liittyen onko päivän aikana liikkunut riittävästi ja jos ei, niin minkälaista liikuntaa pitäisi vielä harrastaa. Sen avulla pystyy myös näkemään miten levollisesti on yönsä nukkunut. Mielestäni ranneke näyttää tyylikkäältä myös.
![]() |
Polar Loop 2 -aktiivisuusranneke. |
Tulevana viikonloppuna minulla on synttärikahvitus täällä kotona. Olin alunperin ajatellut järjestää juhlat, mutta koska remontti on vielä kesken ja taloudellisesti tarvitsemme siihen vielä paljon panostusta, päätin mennä hieman kevyemmällä systeemillä ja kutsua perheen ja kaverit perheineen. Toivottavasti keli on mukava, jolloin voisi olla myös pihalla. Mutta tokihan meille sisällekin mahtuu. Vieraita on tulossa noin kolmekymmentä. Olen nyt pikkuisen miettinyt tarjoiluja viikonlopulle. Koska kahvitus alkaa klo 14, on oletettavaa, että ihmiset ovat jo syöneet. En tarjoile siis ruokaa, mutta suolaista ja makeaa. Olen tilannut voileipäkakun pitopalvelusta, mutta kaiken muun teen itse. Pikkuisen mietintää vaatii vielä, lusikkaleipiä teen ainakin, sillä ne ovat minun perinnetarjottava, lisäksi todennäköisesti juustokakkua (ehkä lime ja mansikka) ja sitten vielä jotain muuta, täytynee tutkia reseptikansioita vielä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti