Näytetään tekstit, joissa on tunniste kiertomatka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kiertomatka. Näytä kaikki tekstit

torstai 4. elokuuta 2016

Kohti Korfua Saranden kautta

Hotellin parvekkeelta avautui kohtuullisen komea maisema aamulla kun herättiin. Kun tulimme illalla, oli jo niin pimeä, ettei maisemaa nähnyt. Pikkumies söi aamiaisella ilmeisesti lounaan ennakkoon, veteli nimittäin yhdeksän nakkia.



Lähdimme kymmenen aikoihin taas matkaan. Olimme vielä vuorilla ja maisemat olivat edelleen hienot. Silloin tällöin tien pientareella näkyi lehmä tai aasi, välillä jopa lampaita. Monien talojen pihakatoksissa kasvoi viiniköynnöksiä, joissa roikkui komeita rypäleterttuja.

Saavuimme Sarandeen puolenpäivän aikaan. Käytiin hoitamassa kaikkien raha-asiat kuntoon eli rahan vaihdot ja nostot, vuokra-auto käytiin tankkaamassa myös. Sitten meidän perhe jäi rantakadulle ja loppuporukka meni viettämään aikaa viikon takaiselle rannalle.



Kävimme heti alkuun syömässä. Lupasin pikkumiehelle, että käymme katsomassa näkyykö rantakivillä taas rapuja, ja näkyihän niitä. Kävimme myös tuliaiskojuja kiertämässä.

Kolmen aikoihin suunnistimme laivaterminaaliin. Olimme käyneet lunastamassa jo aiemmin lippumme. Meillä kävi hyvä tuuri, pääsimme samantien passitiskille ja odottelemaan laivaan pääsyä ulos penkeille. Laivaan pääsimme myös jo puolisen tuntia ennen laivan lähtöä. Laivareissu oli jälleen mukava hienoine maisemineen. Korfun päässä jouduimme pikkuisen aikaa jonottamaan passintarkastukseen, mutta sekin meni sujuvammin ja nopeammin kuin menomatkalla. Koska oli jo ilta, lähemmäs kello seitsemän, päräytimme taksilla hotellille.



Hotelli on vanha ja hotellihuoneet pienet, mutta viihtyisät. Käväistiin lähikaupasta hakemassa pientä syötävää, ja kaupan vanhempi rouva antoi Emilille suklaapatukan. Huomenna aamulla lennämme takaisin Suomeen. Hieman haikea fiilis, vaikka on toisaalta ihan kiva taas pystyä kävelemään pari sataa metriä ilman, että on älytön hiki ja naama tomaatinpunainen.

Kirjoittelen vielä pari juttua Albaniaan liittyen kun pääsemme kotiin. Kuviakin on paljon kameran muistikortilla odottamassa...

Kiitokset mahtaville matkanjärjestäjillemme Jounille ja Kustille! Järjestitte meille upean matkan :)



Henkeä salpaavat maisemat

Aamupalan jälkeen matka jatkui. Ajelimme alkuun samankaltaisissa maisemissa kuin aiempinakin päivinä, viljelyksiä, rakennuksia, eläinsuojia, pieniä kaupunkeja ja kyliä. Saavuimme lounasaikaan upeaan merenrantakaupunkiin, jonka reunalla oli rantaa rannan perään. Pysähdyimme valokuvaamaan kohtaan, jossa tie oli ylempänä kallion päällä. Paikalla oli myös hotelli-ravintola, johon päätimme jäädä syömään. Söin jälleen mereneläviä, kun niitä meren rannalla on luonnollisesti hyvin saatavilla. Ruoka oli hyvää ja maisema ruokapöydästä mahtava.





Matka jatkui vuorille. Kapeita teitä ja rankkaa ylämäkeä. Pysähdyimme kahville jo tovin nousun jälkeen, sillä auto alkoi keittää. Annoimme auton jäähtyä ja koneeseen lisättiin vettä, jotta saimme jatkettua matkaa.

Serpentiinitietä, vuohia tiellä, mehiläispesiä, paljon ihmeteltävää... otimme uuden valokuvaustauon näköalapaikalla, josta oli reipas pudotus alas. Paikalla oli pari pientä myyntikojua, missä myytiin mausteita ja hunajaa. Ostin nuorelta pojalta tuliaisiksi kotiin purkin hunajaa. Kun maanviljelysseuduilla myyntikojuissa oli poikkeuksetta hedelmiä, vuoristossa niissä oli aina vähintäänkin hunajaa.



Ajelimme seuraavaksi vaihteeksi alas ja merenrannalle. Siellä Kusti esitteli meille kauniit kiviset rannat, joille oli pieni kävelymatka. Tien hiekka oli punaista ja kuivaa. Meidän perhe jäi kivisistä rannoista ensimmäiselle. Meidän lisäksemme rannalla ei ollut muita kuin kuskimme. Pikkumies heitteli sileitä kiviä veteen ja keräsi aarteita kotiinvietäväksi. Tommi ja minä heitimme kengät jaloista ja annoimme aaltojen huuhdella päivän pölyt pois varpaista.




Noin puolen tunnin päästä kävelimme Kustin kanssa takaisin auton vieressä olleelle rannalle. Kusti käväisi uimassa ja me kävimme ottamassa oluet rantabaarissa. Loput porukasta tulivat myöhemmin autolle.

Viimeinen ajopätkä hotellille jatkui edelleen jylhissä maisemissa. Kiivettiin autolla ylös mutkaista tietä. Aurinko alkoi jo laskea ja lopulta painui vuorten taakse. Uskomattomissa maastoissa lehmätkin laiduntavat, yksi oli aivan kaiteen takana jyrkänteen reunalla.


Saavuimme Lukoveen iltasella, ja hotelliin. Huoneen kanssa oli pientä säätöä ja yllättäin lastensänkyä ei taaskaan ollut. Kustin ja Jounin sänkyostos kannettiin siis autosta jälleen käyttöön, henkilökunta kuitenkin kasasi sängyn. Tilasimme pientä syötävää huoneeseen.

Pitkä päivä, mutta se oli sen arvoista. Usein ei näin huikeita maisemia näe.